Oma tarinani

 

Uskoisin, että synnyin hartiajännittäjänä. Niin kauan kuin muistan, ovat hartiani olleet enemmän tai vähemmän jännittyneet. Joskus on krampannut niin, ettei pää ole kääntynyt toiseen suuntaan. 

Vuoden 2011 syksyllä koirani kaatoivat minut niin, että olkapäähän tuli kiertäjäkalvosimeen pieni repeämä, mikä näkyi vasta magneettikuvassa. En pystynyt sen jälkeen tekemään paljonkaan fyysisiä töitä, koska kipu yltyi niin kovaksi, etten pystynyt nukkumaan ilman voimakkaita särkylääkkeitä.

Näin meni monta vuotta, kunnes kesällä 2016 törmäsin Horstmann-terapiaan. Ajattelin, etten menetä mitään, jos kokeilisin sitä. Lähdin opiskelemaan terapeutiksi, ja opiskeluuni kuului saada myös itse hoitoja. Kahden hartianvapautuksen jälkeen kivut ovat olleet poissa. Nyt olen vahvistunut niin, että pystyn tekemään raskaitakin töitä ja ennen kaikkea auttamaan toisia tekemällä Horstmann-hoitoja. Totuuden nimessä, etten liioittelisi hoidon tehokkuutta, neljän hartianvapautuksen jälkeen olkapääni alkoivat taas toimia niin kuin pitääkin, eivätkä kipeydy vaikka tekisin raskaitakin hommia.

Enpä olisi ikinä voinut uskoa, että tulee päivä, jona olen kiitollinen hartiakivuistani. Näin se vaan on, ilman niitä en olisi koskaan törmännyt Horstmann-terapiaan.

 

Elämää koulutuksen aikana

Koululääketieteen opinnot kestivät vuoden ja Horstmann-perusopinnot puoli vuotta, huhtikuussa 2017 valmistuin Horstmann-terapeutiksi. 

Parantumisprosessi oli varsinkin alussa hyvinkin kivulias. Kurssiviikonloppuina kivut erityisesti lantion alueella yltyivät koviksi. Henkisesti loppuvuosi meni tosi syvissä vesissä. Paranemista ja puhdistumista tapahtui sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Traumat ja riippuvuudet alkoivat aueta pikkuhiljaa, ja vuosia kestäneet olkapää- ja hartiakivut väistyivät. Aloin paremmin hahmottaa, mitä todellisuudessa halusin elämältä.

Toukokuussa  pääsin Kirstille Energiahuone Enkelinkosketukseen työkokeiluun tutustumaan hoitolaelämään. Lokakuussa 2017 oli vuorossa diplomointi. Siihen piti käydä vielä EA1-kurssi, tehdä ja saada tietty määrä hoitoja ja raportoida niistä huomiot ja yhteenvedot.

Diplomoinnin jälkeen opinnot jatkuvat. Perushoitojen jälkeen on vuorossa värähtelevien hoitotapojen opettelu. Marraskuussa 2017 vuorossa oli Auran-puhdistus ja Australiassa opin Tessan Tech I:n.

 

Arthur Findlay College

 Maaliskuussa 2019 vietin viikon Englannissa Standstedissa Arthur Findlay Collegessa.

Ensimmäisenä päivänä esittelyjen jälkeen valitsimme, mille kurssille haluaisimme osallistua, Vaihtoehtoja sai laittaa kolme. Myöhemmin ilmoitustaululle tulivat listat, mistä kävi ilmi, mille kurssille kukinenkin oli päässyt. Aivan kuin Harry Potterissa, meille ei vaan laitettu hattuja päähän, niin kuin siinä tehtiin. 

Pääsin shamani-kurssille, mikä olikin ykköstoiveeni. Askartelimme monen näköisiä välineitä, kuljimme ulkona ja teimme rumpumatkoja. Aamun ja illan koko koulun yhteistilaisuuksissa meditoimme ja kuulimme muiden opettajien opetuksia ja teimme harjoituksia.

Viikko oli työntäyteinen aamusta iltaan. Ruoka oli hyvää ja huonetoverit ihan huippuja.

Kevään 2020 Suomi-viikko on jo varattu kalenteriin